YTK:n vuosittain toistuva asiantuntijaohjelma "Pitkä kurssi" on tarkoitettu mm. arkkitehdeille, maisema-arkkitehdeille, maanmittareille ja maantieteilijöille, jotka ovat suuntautuneet yhdyskuntasuunnitteluun ja yhdyskuntien kehittämiseen ja toimivat esimerkiksi kaavoitukseen liittyvissä tehtävissä. Perinteikäs Pitkä kurssi on kuulunut YTK:n opetusohjelmaan vuodesta 1968 ja sen on käynyt jo noin 1500 suomalaista yhdyskuntasuunnittelun ammattilaista.
Opinnot koostuvat viidestä viikon mittaisesta lähiopintojaksosta, ulkomaan ekskursiosta ja osin etätyönä suoritettavista tehtävistä. Kurssin hyväksyttyyn suoritukseen vaaditaan 20 opintopistettä. (Yksi opintopiste on n. 27 työtunnin laajuinen.)
Kaikille kurssilaisille annetaan kurssista todistus, josta ilmenevät osasuoritukset ja opintoviikot.
Kurssin suunnittelusta vastaavat koulutuspäällikko Hanna Mattila ja suunnittelija Tuomas Ilmavirta. Toteutukseen osallistuvat mm. professori Raine Mäntysalo, tutkija Mervi Ilmonen sekä informaatikko Maria Söderholm. Kaikilla jaksoilla vierailee luennoimassa myös YTK:n ulkopuolisia, kotimaisia ja ulkomaisia alan johtavia asiantuntijoita. Kurssi toteutetaan lukuvuonna 2012-13 osittain yhteistyössä Aalto PRO:n ja Aalto-yliopiston Maankäyttötieteiden laitoksen "Maankäytön suunnittelu ja kaupunkitutkimus" -oppiaineen kanssa.
Kurssille valitaan hakemusten perusteella vuosittain noin 30 henkilöä. Kurssipaikoista noin puolet on varattu teknisten alojen edustajille (diplomi-insinöörit, arkkitehdit) ja puolet yhteiskuntatieteellisten ja muiden alojen edustajille.
Kurssimaksu on veroton, 2900 €. Sen voi puolittaa syys- ja kevätlukukaudelle. Kurssiin sisältyvä jatko/tutkijankoulutus on maksutonta. Ekskursioon osallistuminen maksaa noin 2000 €. Matkan hinta on yleensä ollut verovähennyskelpoinen.
Haku vuoden 2012-13 kurssille on käynnissä 15.6.2012 asti. Hakulomakkeen voit täyttää verkossa alla olevan linkin kautta. Ilmoitamme hakijoille valinnoista kesäkuun loppuun mennessä ja pyydämme hyväksytyiltä hakijoilta osallistumisvahvistukset erikseen.
Linkki Pitkän kurssin hakulomakkeeseen
Lisätietoa:
koulutuspäällikkö Hanna Mattila hanna.mattila [at] aalto [dot] fi puh. 050 512 4538 tai
suunnittelija Tuomas Ilmavirta tuomas.ilmavirta [at] aalto [dot] fi puh. 050 512 4576